Joulu lähestyy, mutta pikku Susan ei usko enää joulupukkiin. Sitten hän tapaa tavarataloon palkatun joulupukin, joka väittää olevansa ihan oikea joulupukki.

Kaikki isäthän haluavat vain parasta ainokaiselle tyttärelleen. Mutta mitäs sitten tapahtuu, kun isin silmäterä ilmoittaa menevänsä naimisiin! Isärukka ei tahdo hyvällä eikä huonolla ymmärtää, että nyt on tosi kyseessä, eikä isä olekaan enää tyttären elämän ainoa mies. Kunhan sulhokandidaatti ja appivanhemmat on katsastettu, on aika ruveta tekemään häävalmisteluja, ja siinä sitten palavat isän rahat ja hermot eikä loppujen lopuksi vältytä putkareissultakaan.

Finn on yliopisto-opiskelija, jonka kesä kuluu yhtä lailla opinnäytteen kirjoittamiseen kuin kosinnan miettimiseen. Tapahtumapaikkana on hänen isoäitinsä ja tämän siskon koti, jossa tilkkutäkkikerhon osallistujat kertovat tarinoita menneistä rakkauksista ja sydänsuruista. Asiat mutkistuvat, kun Finn kohtaa seksikkään Leonin, joka sekoittaa niin Finnin tulevaisuuden suunnitelmat kuin sydämen kuviotkin.

Koskettava elokuva, jonka teemaksi voisi sanoa vanhaa latinalaista mietelausetta "Niin katoaa mainen kunnia". Judi Dench näyttelee liikuttavasti Alzheimerin taudin vaivaamaa Iristä, joka ennen oli elämäniloinen ja kuuluisa kirjailija, nyt pelkkä ihmisraunio. Jim Broadbent tekee loistavaa työtä uskollisena aviomiehenä, samoin Kate Winslet ja Hugh Bonneville pariskunnan nuorempana versiona

Maggie ja Rose ovat sisaruksia, mutta myös toistensa vastakohtia. Heillä ei ole mielestään muuta yhteistä kuin traaginen lapsuus, geenit ja kengännumero. Pian he kuitenkin ymmärtävät, että heidän perheensä on erikoisempi kuin he olivat luulleetkaan ja että he ovat enemmän samanlaisia kuin ovat kuvitelleetkaan.

Tositarinan perustuva elokuva umpirakastuneesta parista, joka onnistui ryöstämään useita mafian hallitsemia klubeja jäämättä kiinni - ainakin jonkin aikaa - kunnes he törmäävät saaliiseen, joka on suurempi kuin mitä he osasivat edes kuvitella. Tuon keikan ansiosta he saavat sekä mafian että FBI:n peräänsä.

Pohjoisenglantilaisessa kylässä asuva Angel pakenee yksitoikkoista elämäänsä unelmiin rikkaudesta ja kuuluisuudesta. Hän kirjoittaa tädiltään kuulemista tarinoista kirjoja, joissa hän itse on päähenkilö. Kun hän onnistuu saamaan kirjansa julkaistuksi, hänen unelmansa maineesta ja ylellisyydestä muuttuvat yhtäkkiä todeksi. François Ozonin ensimmäinen englanninkielinen elokuva perustuu Elizabeth Taylorin romaaniin.