Tri Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari) on vuonna 1920 ensi-iltansa saanut saksalainen mykkäelokuva. Robert Wiene ohjasi sen Carl Mayerin ja Hans Janowitzin käsikirjoituksen pohjalta. Elokuvaa pidetään sekä kauhufiktion että ekspressionistisen elokuvataiteen merkkipaaluna. Se oli myös ensimmäinen elokuva, jonka loppuratkaisussa tarinan asetelma käännetään päälaelleen edeltäviin tapahtumiin nähden.

Dashiell Hammettin romaaniin perustuva dekkarielokuvan suuri klassikko arvokkaan lintupatsaan etsijöistä.

Losangelesilainen yksityisetsivä Philip Marlowe ryhtyy selvittämään kiristystapausta, joka johdattaa hänet murhaajien, yökerhoissa pyörivien hämärämiesten ja hemmoteltujen rahamiesten maailmaan.

Slevin joutuu vahingossa keskelle New Yorkin pahimpien rikollispomojen Rabbin ja Bossin veristä sotaa. Slevinin kannoilla pyörivät lisäksi sinnikäs poliisi Brikowski ja pahamaineinen tappaja Goodkat. Hänen on keksittävä viheliäinen juoni päästäkseen heistä ennen kuin on itse mennyttä.

Kaksi miestä herää pimeässä, hylätyssä pesuhuoneessa. Kumpikin on kahlehdittu jalastaan omalla seinustallaan. Huoneen keskellä makaa ruumis verilammikossa. Ruumiin vieressä on revolveri, kasettinauhuri ja SAHA. Kalastettuaan nauhurin miehille, Adam ja Tri Lawrence Gordon, paljastuu tilanteen järjettömyys. Tri Gordonin on tapettava Adam tai muuten hänen vaimonsa ja tyttärensä murhataan. Aikaa on neljä tuntia...

Vuonna 2054 rikolliset napataan kiinni ennen rikoksen toteutumista selvänäkijöiden ansiosta. Ylikomisario John Anderton luottaa sokeasti järjestelmään, kunnes hän joutuu itse syytetyksi murhasta. Anderton pakenee kollegoitaan kaupungissa, joka on täynnä valvontalaitteita. Joukko eri alojen spesialisteja on funtsaillut yhdessä leffan huikean tulevaisuudenvision. Kalseat värisävyt taas luovat film noir -tunnelmaa.

Iso-Britanniassa kolme eläinaktivistia murtautuu laboratorioon vapauttaakseen siellä olevat sairaat simpanssit. He kohtaavat laborantin, joka kertoo simpanssien kantavan virusta nimeltä "raivo". Aktivistit tuhahtavat eivätkä ota todesta laborantin varoituksia, ja vapauttavat yhden simpansseista. 28 päivää myöhemmin pyörälähetti nimeltä Jim herää tyhjästä sairaalasta Lontoossa ja alkaa ihmetellä, missä on kaikki ihmiset ja miksi koko kaupunki on tyhjä? Jim tapaa kuitenkin Selenan sekä Markin ja tämän tyttären, he kertovat hänelle kaiken, mitä 28 päivässä on tapahtunut: melkein kaikki ihmiset ovat joutuneet tappavan viruksen kynsiin ja muuttuneet tappokoneiksi. Yhdessä he päättävät yrittää etsiä muita elossa olevia ihmisiä. He päätyvät muutaman sotilaan asuttamaan kartanoon ja saavat pian havaita, että tappava virus ei ole heidän ainoa uhkaajansa.

Mark Powell tapaa Manhattanin psykiatrisella klinikalla uuden potilaan. Mies kutsuu itseään nimellä Prot ja kertoo tulleensa valon nopeudella toisessa galaksissa sijaitsevalta K-Pax -planeetalta tutkimaan maata. Aluksi potilas on aivan selvä tapaus, hän näyttää kärsivän pahoista harhoista. Kummallista kyllä, mies vaikuttaa terävältä, osoittaa älykkyyttä ja kertoo elämästä K-Paxilla yksityiskohtaisesti. Hänellä on myös uskomattomat tiedot astronomiasta - hän on jopa parempi kuin professorit ja alan asiantuntijat. Ja vaikka Mark edelleen pitää miestä sairaana, vaikuttaa kertomus hänen mielestään kiehtovalta. Itse asiassa erittäin kiehtovalta...

Bullitt on yksityisetsivä, jolla on vain yksi vuorokausi aikaa selvittää tapaus. Johnny Rossia jahtaavat niin hänen veljensä Pete kuin monet muutkin alamaailman roistot, joilta hän on huijannut miljoonia. Frank Bullitt palkataan suojelemaan Johnny Rossia alamaailmalta, joka tekee kaikkensa vihollisen tappamiseksi.

Daphne Du Maurierin tarinaan perustuva mosaiikkimainen trilleri pariskunnasta, joka Venetsiassa joutuu painajaisen keskelle.

Tom Cruise tekee komean paluun Ethan Huntin rooliin toimintaseikkailujen sarjan kolmannessa osassa, jonka on ohjannut Lost-sarjan luoja J.J.Abrams. Nyt Hunt joutuu kohtaamaan kaikkien aikojen pahimman vastustajansa, häikäilemättömän asekauppiaan Owen Davianin (Philip Seymour Hoffman). Huima seikkailu kuljettaa pelottoman sankarin tiimeineen Yhdysvalloista Vatikaaniin, Berliiniin ja Shanghaihin.

Teinipojat Zach ja Josh ovat olleet parhaat kaverukset pienestä asti, mutta traaginen onnettomuus ja sitä seuraava salailu iskee kiilaa heidän lujalta vaikuttaneeseen ystävyyteensä.

Jigsaw on kadonnut. Poliisi etsii kuumeisesti yhteisöä vavisuttaneiden julmien pelien taustapirua, joka on taas kerran onnistunut välttämään lain kouran. Uuden apulaisensa Amandan kanssa hän punoo yhä katalampia juonia muiden päänmenoksi. Tohtori Lynn Denlon (Bahar Soomekh) ja Jeff (Angus Macfadyen) joutuvat tahtomattaan nappulaksi hänen pirulliselle shakkilaudalleen...

James ja Catherine Ballard huomaavat, että auto-onnettomuudet ja niiden tuoma jännitys herättävät heissä seksuaalisia intohimoja. He ryhtyvät etsimään muita kaltaisiaan ihmisiä.

Amerikkalaisen sarjakuvataiteilija Frank Millerin luoma Sin City on kuvitteellinen, seksin ja väkivallan täyteinen kaupunki, jossa fuusioituvat New York, Los Angeles ja New Orleans. Elokuva koostuu erillisistä, Millerin sarjakuviin pohjautuvista ja tätä Sin Cityn jatko-osaa varten käsikirjoittamistaan, toistensa kanssa hieman limittyvistä tarinoista. Järkälemäinen Marv istuu edelleen viskilasi kourassa ihailemassa Nancy-stripparia. Nancy haaveilee kostavansa rakkaansa kuoleman Sin Cityn pääpirulle, demoniselle senaattori Roarkille. Tämän kaatamisesta fantasioi myös nuori korttihai Johnny, joka ei lannistu edes elämänsä pahimman selkäsaunan jälkeen. Sin Cityssä hengestään pääseminen on edelleen helppoa, vallastaan kiinni pitäminen ei niinkään. Äijät ovat karskeja lauseita murisevia, arpisia lihaskimppuja, jotka ottavat vastaan lyöntejä ja luoteja kaatumatta. Naiset ovat kohtalokkaita kaunottaria, sulokkaita seksityöläisiä tai ärhäköitä, oikeuksistaan kiinni pitäviä taistelijoita.

YK:n päämajassa New Yorkissa toimiva tulkki Silvia Broome kuulee vahingossa keskustelun suunnitelmasta murhata eräs afrikkalainen valtionpäämies. Kertoessaan kuulemastaan Silvia joutuu hengenvaaraan. Salaisen palvelun agentti Tobin Keller, joka määrätään tutkimaan asiaa, ei ole täysin vakuuttunut siitä, että Silvian kertomus pitää paikkansa.

Kuka tietää, mitä amerikkalainen toimittaja Jake Geismer odotti löytävänsä sodanjälkeisestä Berliinistä? Rauhaa ehkä. Tai ainakin jutun. Mutta ei ainakaan Lenaa, hänen kaunista, katkeroitunutta entistä rakastettuaan. Eikä myöskään sitä salailun ja valheellisuuden polkua, joka johtaa Lenan luota tämän uuden rakastajan, juonittelevan nuoren korpraalin luokse... ja murhan äärelle - murhan, jonka selvittämisestä kukaan ei näytä olevan kiinnostunut. Paitsi Jake.

Sade piiskaa öistä valtamerta. Laivoja vajoaa meren syvyyksiin. Panaman metsistä ja Jamaican rannikolta löytyy tuhoisan olennon jalanjälkiä. Otus tallustaa kohti USA:ta, ja biologi Niko Tatopoulos kutsutaan hätiin. Hän saa selville, että radioaktiivinen laskeutuma on luonut jättiläishirviön, jolle ihmisen aseet ovat pelkkää hyttysen ininää. Ja louskuleuka lähestyy jo uhkaavasti New Yorkia...