Joka tuuleen kylvää on Stanley Kramerin ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva, joka kertoo Daytonin kuuluisasta evoluutioteorian vastaisesta ”apinaoikeudenkäynnistä” eli Scopesin oikeudenkäynnistä.

Blood Diamond on tarina Danny Archerista, eteläafrikkalaisesta palkkasoturista, ja Solomon Vandysta, mendeläisestä kalastajasta. Molemmat miehet ovat afrikkalaisia, mutta heidän taustansa ja olosuhteensa eivät voisi olla kauempana toisistaan - kunnes heidät kohtalonsa yhdistyvät, ja he lähtevät yhdessä etsimään harvinaista vaaleanpunaista timanttia, joka saattaa muuttaa heidän elämänsä perin pohjin.

Tämä rosoinen, kiehtova elokuva kertoo tapahtumista ennen ohjaaja David Lynchin erittäin suosittua Twin Peaks -TV-sarjaa. Twin Peaks: Tuli kulje kanssani vie katsojan takaisin kauniiseen, mutta samalla häiriintyneeseen kaupunkiin tutustumaan syvällisemmin yhteisön outoihin asukkaisiin ja heidän takanaan piileviin salaisuuksiin. FBI:n erikoisagentti Chester Desmond katoaa salaperäisesti tutkiessaan tarjoilija Teresa Banksin kuolemaa. Seuraavana vuonna vielä toinenkin nuori tyttö, vuosikurssin kuningatar Laura Palmer näyttää joutuneen koko yhteisöä vallassaan pitävien pahojen voimien uhriksi. Tässä kohtaa erikoisagentti Dale Cooper ottaa tutkimuksen langat käsiinsä ja päättää ratkaista mysteerin intuitiivisilla kyvyillään.

Michael Faraday on katkera FBI:n agenttina toimineen vaimonsa kuolemasta. Hän asuu poikansa Grantin kanssa rauhallisella esikaupunkialueella, jossa he tutustuvat miellyttäviin naapureihinsa, Oliver ja Cheryl Langiin. Ystävyyden syventyessä Michael alkaa epäilemään naapureidensa todellista taustaa ja uskoo löytäneensäkin yhteyksiä terrorismiin. Kun hän huomaa Oliverin työhuoneessa epäilyttäviä piirrustuksia, päättää Michael selvittää naapuriensa salaisuuden - jopa oman ja perheensä hengen uhalla.

Helen Mirrenin palkittu tulkinta edelleen elävästä Britannian kuningatar Elisabet II:sta on järisyttävä. Ei siksi, että Mirren näyttäisi tismalleen tältä, vaan koska Mirrenin Elisabet on etäinen, pidättyvä ja järkevä – aivan kuten kuningashuoneen edustajan kuuluukin. The Queen kertoo, miten Elisabet ja muu kuninkaallinen perhe reagoivat lyhyen ajan sisällä kahteen dramaattiseen asiaan. Vuonna 1997 valtaan nousee Britannian historian nuorin pääministeri, Tony Blair, ja vain hiukan myöhemmin prinsessa Diana kuolee auto-onnettomuudessa.

16-vuotias Cameron Post elää tavallisen nuoren tytön elämää 90-luvun konservatiivisessa Amerikassa. Cameron on toivottoman ihastunut ystävättäreensä ja kun Cameronin tunteet paljastuvat hänen huoltajilleen, tyttö passitetaan kiireesti kristilliselle God’s Promise -leirille, joka lupaa leipoa nuorista suoraselkäisiä heteroja. Leirillä Cameron tekee lähempää tuttavuutta Janen ja Adamin kanssa ja löytää paikkansa uudesta yhteisöstä. “Syntiset” leiritoverit pitävät myös huolen siitä, ettei Cameron pääse unohtamaan teinielämän todellista luonnetta: seikkailua, huolettomuutta ja sekoilua. Kun eheytysleirin painostavan vääristynyt ilmapiiri kärjistyy entisestään, Cameron ystävineen ymmärtää, että todellinen elämä odottaa heitä jossain aivan muualla. Pelastautuakseen heidän on paettava.

Prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin avioliitto on jo pitkään ollut vaakalaudalla. Vaikka huhut pettämisestä ja avioerosta kiertävät, kuningattaren Sandringhamin kartanossa vietettävän joulun ajaksi julistetaan välirauha. Ohjelmassa on aterioita ja metsästystä – Diana tuntee kyllä pelin säännöt. Mutta tänä vuonna kaikki tulee olemaan toisin. Spencer on kuvaus siitä, mitä noiden muutamien kohtalokkaiden päivien aikana kenties tapahtui.

Tositapahtumiin perustuva komedia mallikansalaisesta Steven Russelista, jonka radikaalilla elämänmuutoksella on hintansa. Patologisen valehtelijan munaukset vievät miehen suoraan kaapista häkkiin, kun hän jää luksuselämänsä rahoittamiseen kehitetyistä superhuijauksista kiinni rysän päältä. Vankilassa Stevenin yllättää kuitenkin takaapäin rynnivä rakkaus, jota huijarin taipumukset ja poliisien pamput kuitenkin vaikeuttavat. Stevenillä on kuitenkin sairaita suunnitelmia rakastuneen parin saattamiseksi jälleen yhteen...