Yhdysvaltain presidentti ehdottaa Robert Leffingwelliä ulkoministerin virkaan, ja hän saapuu senaatin komitean eteen, jonka puheenjohtajana toimii idealistinen senaattori Brig Anderson ja jonka on päätettävä, onko hän oikea henkilö tehtävään.

Good Night, and Good Luck. on yhdysvaltalainen tositapahtumiin pohjautuva elokuva vuodelta 2005. Sen ohjasi George Clooney. Elokuva kertoo radio- ja televisiotoimittaja Edward R. Murrow'n yhteenotosta kommunistivainoja johtaneen senaattori Joseph McCarthyn kanssa. Elokuva oli kuuden Oscar-palkinnon ehdokkaana, niiden joukossa parhaan elokuvan Oscar-palkinto.

"Wag the Dog - häntä heiluttaa koiraa" kertoo USA:n presidentistä, joka pari viikkoa ennen varmalta näyttävää uudelleenvalintaansa sotkeutuu arkaluontoiseen seksiskandaaliin. Ennen kuin asia joutuu tiedotusvälineiden käsittelyyn, presidentin neuvonantajat kutsuvat apuun salaperäisen poliittisen konsultin Conrad Breanin. Brean päättää tukeutua vanhaan kunnon konstiin kääntääkseen median huomion toisaalle. Sisäpoliittisen skandaalin kumoaa parhaiten ulkopoliittinen kriisi. Tekaistun kriisin toteuttajaksi Brean valitsee valtakunnan parhaimman silmänkääntäjän, Hollywoodtuottaja Stanley Motssin ja kriisin aiheuttajaksi täydellisen kohteen, Albanian.

Koulussa järjestetään oppilaskunnan vaalit. Hikipinko-jokapaikanhöylä Tracylle kysymys on elämästä ja kuolemasta: hänen on tultava valituksi. Hänen tielleen astuu opettaja Jim McAllister, joka ei pidä Tracystä ja siitä, mitä tyttö edustaa. Niinpä opettaja mobilisoi idiootin urheilijasankarin Tracyn vastaehdokkaaksi, jolla on arvatenkin paljon kannattajia myös tähän pestiin.

Veronican, Alicen ja Lindan aviomiehet kuolevat näiden tekemän ryöstön mennessä vikaan. Harmillisesti miehet olivat varastaneet Jamal Manningilta, alamaailman gangsterilta ja korrupotoituneelta poliitikolta. Manning ei suostu painamaan velkaa villaisella, vaan vaatii Veronicalta takaisinmaksua. Samalla Manning koettaa puhdistaa virallista julkisivuaan paikallisen hallintopiirin edustajavaaleissa. Tätä ovat vastassa Chicagon työväenluokkaista kaupunginosaa pitkään hallinneen suvun patriarkka Tom Mulligan ja hänen poliittinen perijäpoikansa Jack, joka pelaa kulisseissa omia pelejään. Veronican harteille jäänyt velka yhdistää lesket ja naiset ottavat kohtalonsa omiin käsiinsä. Veronica löytää aviomiehensä jättämät suunnitelmat seuraavaa ryöstöä varten ja lesket päättävät toteuttaa keikan, joka on heidän ainoa mahdollisuutensa vapauteen.

Atlantti nousee pystyyn 30-metrisiksi seinämiksi. Tuuli ulvoo kaikkien asteikkojen yläpuolella. On vuoden 1991 halloween ja kolme raivoavaa rajuilmaa - yksi niistä hirmumyrsky Grace - yhdistyy kaikkien aikojen hurjimmaksi myrskyksi. George Clooney ja Mark Wahlberg johtavat kyvykästä näyttelijäkaartia tässä riipaisevassa seikkailussa, joka kuvaa niin kotisatamaan pyrkivien kalastajien ahdinkoa kuin meripelastajien huimia sankaritekoja.

Omaperäisessä poliittisessa komediassa Warren Beatty näyttelee USA:n senaattiin uudelleen pyrkivää poliitikkoa Jay Billington Bulworthia, joka vaalitaistelun loppuvaiheessa huomaa kyllästyneensä korruptioon ja valehteluun, ottaa suuren henkivakuutuksen ja päättää, ammattimiehen avulla, järjestää itsensä pois päiviltä...

Pienen kaupungin sheriffi kohtaa monia vastoinkäymisiä selvittäessään naisen murhaa. Tutkimukset johtavat hänet takaisin menneisyyteen ja New Orleansin salaiseen maailmaan.