Vuonna 1944 kommandoryhmä saa tehtävän vapauttaa Amerikkalainen kenraali, jonka kone on pudonnut Saksan miehittämälle alueelle. Luotettu upseeri johtaa seitsenhenkistä iskuryhmää, jonka kyvykkäin jäsen on amerikkalainen luutnatti Schaffer. Hankalan hommasta tekee se, että kenraalia pidetään vuoren huipulle rakennetussa linnoituksessa, jonne pääsee vain yhdestä suunnasta kulkevan köysiradan avulla. Vuori sijaitsee vielä saksalaisten miehittämän kylän liepeillä, joten vihollisia ja hankalaa maastoa on luvassa riittämiin. Erityisen rasittavan tehtävästä tekee se, että iskuryhmän joukkoon on soluttautunut vieraan vallan agentti, joka yrittää sabotoida eteneviä pelastusyrityksiä parhaansa mukaan. Kotkat kuuntelevat perustuu Alistair Mcleanin romaaniin.

Toisen maailmansodan tuoksinassa sotamies Kelly saa ongittua saksalaiselta sotavangilta tiedon 14 000 kultaharkosta, jotka lepäävät vihollislinjojen takana pankissa. Kelly värvää avukseen sekalaisen sakin sotilaita ja alkaa suunnitella röyhkeää ryöstöretkeä, josta koko amerikkalaisrintama saa uutta puhtia taisteluun.

Täältä ikuisuuteen on yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1953. Elokuva perustuu James Jonesin vuonna 1951 ilmestyneeseen samannimiseen romaaniin. Elokuvan ohjasi Fred Zinnemann ja sen pääosissa olivat Burt Lancaster, Montgomery Clift, Deborah Kerr, Donna Reed ja Frank Sinatra. Elokuva kertoo Havaijilla olevista sotilaista toisen maailmansodan aikaan. Elokuva on erityisen kuuluisa rantasuudelmakohtauksestaan, josta tullut osa länsimaista ikonografiaa.Elokuva oli ehdolla kolmeentoista Oscar-palkintoon ja voitti niistä kahdeksan.

Japanilaiset ovat saamassa Tyynenmeren herruuden ja Yhdysvallat ovat menettäneet suurimman osan merivoimistaan. Amerikkalaiset onnistuvat purkamaan japanilaisten salaisen koodin ja saavat tietää suunnitellusta suurhyökkäyksestä Midwayn saarelle onnistuneen Pearl Harborin jälkeen. Amiraali Nimitz päättää pelata uhkapeliä ja lähettää viimeiset aluksensa saarelle järjestääkseen oman väijytyksensä ennen vihollista.